Rakkaalle vanhalle edesmenneelle itäsiperianlaikalleni, Sakulle.
Saku oli iso, peloton, vahva ja ihmisille kiltti koira. Oma lauma oli sille kaikki kaikessa. Kun se oli hyväksynyt jonkun laumaansa se puolusti sitä. Ja olisi vaikka antanut henkensä tarvittaessa. Saku oli periksi antamaton ja kova koira jolla oli sielua. Ainakin minun mielestä. Tuli tilanne mikä tahansa eteen Saku ei perääntynyt vaan meni rohkeasti kohti.
Metsällä Sakua kiinnosti kaikki mikä liikkui. Mutta erityisen hulluna se oli oraviin. Hirvistä se ei oikein perustanut mutta poroista senkin eestä. Kerran oli poro päättää päivänsä kun isä oli ollut sen kanssa lenkillä ja päästänyt irti vähän jaloittelemaan. Ikää Sakulla oli n. vuosi. Samassa oli porotokka mennyt nokan edestä ja Saku oli kaatanut yhden poron (kuulemma kuin leijona knuun) takajalasta kaataen ja heti oli kurkkuun hyökännyt kiinni. Onneksi isä oli kerennyt hätiin eikä mitään pahempaa kerennyt tapahtua. Poro oli vikkelään juossut mettään. Sen jälkeen ei sitten päästetty Sakua irti kuin yhdessä pienessä saaressa mistä näki ettei siellä ollut poroja.
Kerran veljeni lähti Sakun ja isäni karhukoiran kanssa lenkille. Taluttimena oli molemmilla flexit. Siellä metsätiellä sitten Pomo huomasi jotain pusikossa ja veljeni ihmetteli et mikä ihme siellä on. No siellähän oli jäniksenpoikia kaksi kappaletta. Saku vain meni ja tappo toisen jäniksenpojan. Saku ei kysellyt. Se tappoi sen välittömästi. Pomo taas oli haistellut ja ihmetellyt.
Saku eli pitkän ja hyvän elämän meidän kanssa. Rakasti ja oli rakastettavana. Viime syksynä (vuonna 2010) me asennettiin koppiin patteri. Joka oli siis ensimmäinen vuosi kun Sakulla oli patteri lämmittämässä kopissa. Kyllä se siellä nukkui mutta välillä tärisi ulkona.
Tänä keväänä alkanut yskä mietitytti meitä ja Sakua käytettiin eläinlääkärillä. Sydämen ja keuhkot lääkäri kuunteli ja totesi ettei mitään sivuääniä yms. kuulunut. Ja määräsi Sakulle antibioottikuurin lievään yskään.
No se ehkä vähän helpottuikin. Mutta Saku ei ollut mikään helppo nakki lääkettä annettaessa. Se sai syljettyä tabletin ulos, työnsi sen sitten kuinka syvälle kurkkuun ja odotti vaikka kuinka pitkään. Se sai joka kerta sen ainakin yhden kerran ulos. No yskä näkyi aina silloin kun Saku oikein hengästyi lenkillä tai kun se joi. Ajattelin et pakko sillä on olla sydämessä jotain vikaa.. Tai keuhkoissa. Ja en halunnut että se enää palelee talvella pakkasessa joten päätin että nyt on Sakun aika mennä ajattamaan poroja ja oravia koirien taivaaseen. Päätös oli raskas mutta tiesin että koiralle parempi. Joten 05.09.2011 Saku pääsi ikiuneen. Eläinlääkäri sanoi että ei sillä sydämessä mitään vikaa ollut. Se sykki vahvana ja tasaisesti viimeiseen lyöntiin asti. Ja sanoi että näki että koira oli ollut hyvässä fyysisessä kunnossa koko elämän ja että oli vieläkin sitä.
Muistan kuinka potkin palloa vielä viimeisenä aamuna ja se nappasi sen vauhdista kiinni ongelmitta. Ja lenkeillä se napsi tämän tästä hiiriä kiinni ojasta täydestä ravista vaikkei itse edes tajunnut tai kuullut että hiiri siellä vilisti. Reaktiotkin oli siis kohillaan vielä vanhana papparaisenakin.
Mutta nyt ainakin tiedän että Sakulla on tosi hyvä olla.
Saku eli 12-vuotta, 9 kuukautta ja 10 päivää.
SAKU 26.11.1998-05.09.2011
Ikuisesti sinua kaivaten ja muistaen, Anniina.
"Ihmiset syntyvät siksi, että he oppisivat, miten eletään hyvä elämä. Että rakastetaan ja ollaan kilttejä toisille. Mutta koiratpa osaavat jo tämän. Siksi niiden ei tarvitse elää niin pitkään."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti